Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 
 
 
 

Itä-Lapin talvisotahistoria tutuksi -hanke

Talvisodan syttymisestä tuli kuluneeksi 30.11.2009 70 vuotta. Itä-Lapin alueella käytiin kolmen viikon viivytystaistelut vanhalta rajalta aina Kemijärven Mäntyvaaraan saakka. 31.7.2011 päättyneen Itä-Lapin talvisotahistoria tutuksi -hankkeen tavoitteena oli nostaa esille talvisodan merkitys Itä-Lapin ja koko Suomen itsenäisyyden kannalta.

Hanke toteutettiin Kemijärven kaupungin sekä Sallan Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien alueella. Hankkeen kohderyhminä olivat paikalliset asukkaat, erityisesti nuoret sekä alueella matkailevat. Välillisesti hankkeesta hyötyivät myös alueen matkailuyritykset.

Hankkeessa hyödynnetään olemassa olevaa sotahistoria-aineistoa ja kerättiin vielä saatavilla olevaa haastattelumateriaalia. Hankkeen myötä syntynyttä dokumenttielokuvaa käytetään opetus- ja tutkimusmateriaalina ja tiedottamiseen.

Aineistosta koostettiin DVD -video ja Itä-Lapin historiamatkailua tukeva CD-äänite. Lisäksi valmistettiin matkailijoiden, oppilaitosten sekä paikallisen väestön käyttöön esitemateriaalia (FIN, SWE, ENG). Tiedon koostaminen esittelykelpoiseksi materiaaliksi antaa ihmisille mahdollisuuden tutustua alueen historiaan.

Alueen sotahistoria on myös matkailullisesti tärkeä elementti. Itä-Lapin merkittävät taistelut sijoittuvat noin 250 kilometrin rengasmatkan alueelle; Sallaan, Kemijärvelle, Savukoskelle ja Pelkosenniemelle. Reittiä suunniteltiin alustavasti yritysten, kyläyhdistysten sekä kuntien kanssa. Koululaisille järjestettiin päivän kestäviä tutustumismatkoja reitille yhteistyössä koulujen kanssa.

Hanketta hallinnoi Itä-Lapin kuntayhtymä ja se rahoitettiin Pohjoisimman Lapin Leader ry:lle myönnetyistä EU:n maaseuturahaston ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kiintiöstä.
Hankkeen toteutusaika oli 1.8.2010 - 31.10.2011